Kaikki meni niinkuin oppikirjoista konsanaan. Niin kauan kun mieheni isyysloma kesti, kaikki meni hyvin, mutta sitten kun jäin lasten kanssa keskenään, esikoinen alkoi reagoida. Ja tiesinhän minä sen, olin jo etukäteen lukenut kaikki kirjat ja oppaat sisarkateudesta ja tiesin miten esikoinen käyttäytyy ja tiesin miten toimia näissä tilanteissa. Pyhitin kaikki ylimääräiset hetket, joita ei tosin paljoa ollut, esikoiselle. Luin kirjaa, leikin, teimme palapelejä, lauloimme, pelleilimme ja niin edespäin. Mutta mikään ei riittänyt. Tunti yhteistä aikaa ei ollut mitään, mitä enemmän leikin hänen kanssaan, sitä enemmän hän vaati. Omaa aikaa minulla ei ollut yhtään, vauvojen kanssa meni ylivoimaisesti eniten aikaa, esikoisen kanssa muutama tunti, kotitöissä pari tuntia ja yöt kukkuessa ja poikia syöttäessä. Ei mitään ongelmaa, rauhallisesti vain, tämä on vain väliaikaista..kestä..kestä..kestä..

Mutta kun ihana pieni Enni-tyttöni alkoi pissiä lorotella minne sattuu ja milloin sattuu noin viidettä kertaa päivässä ja tyynesti tuumasi vain, että oho, meni pissi lattialle, niin kyllä unohtui tältä äidiltä kaikki neuvot ja ohjeet ja kasvatuksen periaatteet. Monta kuukautta tyttö oli potalla käynyt ja päivällä emme olleet vaippoja pitäneet aikoihin. Aivan normaalia huomion kipeyttä, mikä siis avuksi? 

Ohje yksi. Älä huuda lapsellesi, koska huuto ei auta mitään. Taannut vain lapsen tasolle ja lapsi saa mallin kuinka vaikeassa tilanteessa käyttäydytään. Ota rauhallisesti ja juttele lapsellesi rauhallisesti asiasta. Nämä ohjeet korvissani kaikuen minä huusin ja huusin kuin palosireeni, että JO SE ON KUMMA KUN EI MUISTA MINNE PITÄÄ MENNÄ KUN PISSITTÄÄ!!!!, esitin uhkauksia ja vaatimuksia ja lopulta valitin anopille puhelimessa, etten jaksa Ennin kanssa...

Ohje kaksi. Älä laita esikoista ensimmäisinä kuukausina mummolaan tai muualle yökylään. Lapsi vaistoaa olevansa tiellä ja että hänet laitetaan pois siksi, että vauvoille jäisi enemmän aikaa. Hän voi tuntea itsensä todella syrjäytetyksi.

Jauhoin puhelimessa ongelmista niin pitkään, että anoppi lupasi käydä hakemassa Ennin yökylään viikonlopuksi. Ihanaa, tavoite oli saavutettu. Hymyssä suin laitoin lapsen mummolaan, että saisin välillä edes huokaista ja rauhoittua. Minua ei kiinnostanut tippaakaan, että juuri näin ei saanut toimia, vaan nautin jokaisesta sekunnista täysillä, jotka saatoin käyttää itseeni vauvojen nukkuessa.

Ja kuinka ollakaan vahinkoja ei enää mummolareissun jälkeen sattunut. Huomiota ja hellyyttä tyttö oli saanut siellä oikein ämpäritolkulla itselleen. Muutamat seuraavat päivät olivatkin kaikin puoli helpompia. Sillä kertaa saimme apua mummolareissusta ja muutaman kerran olemme käyttäneet sitä myöhemminkin enkä todellakaan kanna huonoa omaatuntoa siitä.